fbpx

Tarjoamme mieleenjääviä kokemuksia Naantalissa

Meidän tarinamme

Olettekos kuulleet meidän kavereista? Sisusta, Rauhasta ja Onnista? Emme mekään aina heitä muista, vaikka alituiseen nähdään. Ovat lähes sydänystäviä ja olleet elämän tärkeissä käännekohdissa mukana. He ovat vähän kuin me, Kirsi, Anne ja Jenni. Olemme viihtyneet aina hyvin yhdessä näiden ystäviemme kanssa. Voimme hieman kertoa heistä.

Sisu, hän on tosi vanha. Hän oli jo ennen suota, kuokkaa ja Jussia. Häneen on hyvä turvautua, jos vaikka metsässä tulee mennä läpi harmaan kiven. Rauha on kaunissieluinen ja voimakas. Me pienten ja vähän vanhempienkin lasten äiteinä aina silloin tällöin kaipaamme kovin tuota Rauhaa. Onni, hän vasta hauska tyyppi onkin! Onni on kyllä yleensä piilosilla. Hänen vanhempansa ovat opastaneet aina kätkemään Onnin, jos sen sattuu löytämään. Mutta kun hänet löydät, niin voihan vitsi! Se vasta on elämää!

Suomalaiset ovat maailman onnellisinta kansaa! Woohoo! Mutta MIKSI?

Suomalainen on onnellinen saadessaan ulkoilla puhtaassa ja turvallisessa luonnossa, poimia metsässä marjoja ja sieniä, viettää aikaa ystävien seurassa, lämmittää saunan ja nauttia neljästä vuodenajasta. Suomalainen onnellisuus muodostuu pienistä asioista. Pienistä asioista, jotka tänä päivänä ovat valtavan suuria.

Me kolme naista yhdistimme voimamme, jotta voimme tuoda suomalaisen onnen näkyväksi kaikille. Haluamme pysäyttää kuuntelemaan ja katsomaan. Olemaan onnellisia.

Happy Finn on käsite, jota haluamme luotsata laajasti paitsi Suomeen niin myös maan rajojen ulkopuolelle. Onnea tuottavien perusasioiden tunnistaminen, positiivinen viesti ja suomalaisuuden lähettiläisyys on meille kunnia-asia. Suomalaiset kun eivät turhaan kehu tai sano, että kaikki on hyvin, mikäli näin ei ole.

Suomalaisuus on aitoa sisältä kumpuavaa kiitollisuutta, joka on rehellistä eikä tarvitse ylisanoja. Vaikka sataisi vettä ja räntää, arki vetää hiljaiseksi, eikä tee mieli puhua ja pussata, niin voit silti olla Happy Finn. Lähde metsään kanssamme. Tai jos ei inspiroi, niin aina voit hankkia verkkokaupastamme Happy Finn T-paidan tai kangaskassin sille, jota rakastat ja  olet näin mukana levittämässä maailman parasta tarinaa - suomalaisuutta.

Palveluissamme ja tuotteissa tärkeää ovat joka ikisen ihmisen onnen elementit: puhdas ja turvallinen elinympäristö, ekologisuus, kestävä kehitys, yksinkertaisuus ja hiljentyminen tarkkailemaan meille tärkeitä asioita ja ihmisiä.

Tavoitteenamme on luoda Happy Finn -toimijoiden verkosto: laadukkaita toimijoita, jotka tuottavat palveluita Happy Finn otteella konseptimme mukaisesti.

Happy Finn - paras kokemus Naantalissa

Happy Finn koostuu seuraavista aidoista asioista:

Happy Finn kumpuaa siitä tosiseikasta, että Suomi on maailman onnellisin maa. Suomessa on maailman puhtain luonto ja ruoka, raikasta ja ilmaa sekä turvallista olla ja asua. Tämän me haluamme jakaa kanssanne.

Happy Finn haluaa tuoda suomalaiset onnen elementit kaikkien ulottuville matkailun keinoin - Naantalissa. Tarjoamme elämyksellisiä matkailun oheispalveluita, tapahtumia ja Happy Finn -tuotteita. Happy Finn haluaa pysäyttää matkailijan kuuntelemaan ja katsomaan. Olemaan onnellinen siinä. Suomalainen onnellisuus muodostuu loppujen lopuksi pienistä asioista. Palataan perusasioiden äärelle ja nautitaan niistä. Palveluiden kantavat teemat ovat suomalaisuus, sujuvuus, yksinkertaisuus ja laatu. Tutustu samalla vierailulla Naantalissa kavereihimme Sisuun, Onniin ja Rauhaan. Odotamme jo teitä, nähdään pian!

Konseptimme tarkoituksena on yhteistyökumppaniverkoston avulla tutustuttaa matkailijat Sisuun, Rauhaan ja Onniin - suomalaisiin onnen elementteihin. Vaalimme palveluissamme ja Happy Finn -tuotteissa parhaamme mukaan ekologisia ja luontoa kunnioittavia arvoja. Happy Finn voi olla koko Suomen matkailun konsepti, joka pysäyttää matkailijan kotimaahansa palatessaan miettimään, mitkä hänen onnen elementtinsä ovat.

Logo on kujeileva ja merkki laadusta ja aitoudesta - asiat tehdään suomalaisella täsmällisyydellä, tosissaan ja reippaalla meiningillä.

Palvelumme ovat Naantalin alueella tapahtuvia elämyksellisiä matkailun oheispalveluja, tapahtumia ja Happy Finn -tuotteita sekä aitoa suomalaista onnen tunnetta.

Kumppanuutemme on tehokasta ja ketterää, suomalaisella täsmällisyydellä toimivaa yhteistyötä matkailualan toimijoille. Haluamme luoda yhteistyökumppaniemme kanssa laadukkaan palveluverkoston, jonka kanssa toimiminen on sujuvaa, helppoa ja hauskaa.

Pala meitä, pala Suomea ja pala kotiin vietäväksi.

Happy Finn retkeilee Naantalin alueella Varsinais-Suomessa

Minne suunnata Naantalissa? Me tiedämme, sillä toimialueemme on Naantali ja sen lähiseudut.

Matkailu Naantalissa on kanssamme helppoa, laadukasta ja hauskaa - sekä perin suomalaista. Varaa retkesi heti.

Tavoitteenamme on laajentaa Happy Finn toimijoiden verkostoa asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Toistaiseksi toimialueemme on Naantali ja lähialueet, mutta tulevaisuudessa sopivien toimijoiden löytyessä haluamme tarjota retkiä ja palveluita koko Suomessa.

Happy Finn on takuusi siitä, että retki on laadukkaasti ja täsmällisesti hoidettu - eli suomalainen retki.